523963.jpg

Josko ei ole onnitunut kuva, niin ei ole onnistunut kakkukaan... :)

Ongelmat syntyivät monista asioista:

Ensinnäkin tarkoitus oli tehdä Britakakku (Mieheni on niin kovasti antanut palautetta, että tässä kun koitetaan tehdä ulkonäöltään hienoja kakkuja, niin maku kärsii. Hänestä Brita-kakku on parasta). Hyvästi siis ajatus kauniista pursotuksista jne. Mutta koska Brita-kakkuun tulee marengista kauniin aaltoileva pinta, ajattelin sen sopivan mainiosti Teletappimaan pohjaksi. Marengin ajattelin värjätä vihreäksi...

Aina ennen olen paistanut Brita-kakun pohjan siinä uuninpellissä, jossa on laidat. Ja vaikka olen tehnyt useamman pohjan (kuten tässä kakussa) niin olen käyttänyt vain sitä yhtä peltiä. Nyt kuitenkin tein vain toisen täällä laidallisella ja toisen pohjan (sen vihreän tietysti) laitoin sellaiselle sileälle pellille... Kun marenkin sitten uunissa alkoi "laajenemaan" se ei laitojen ansiosta noussutkaan kauniisti kupruille vaan työntyi joka puolelta ulos pelliltä jääden siis lopulta aivan litteäksi (ja sutaten koko uunin)...

Muutenkaan siinä ei aivan kaikki mennyt putkeen ja lopulta koko komeus (kauheus) oli verhottava kermalla ja Brita-kakun ollessa kyseessä se ei ole kovin yksinkertaista, kun reunatkin ovat aivan röpölöiset jne. Ja kermaa ei ollut loputtomasti jääkaapissa ja kauppaan ei ollut todellakaan enää aikaa.. Joten tossa toi on... Varoittava esimerkki: älä tee näin :)

Maku oli mielestäni kuitenkin hyvä, joten sikäli kakku ajoi hienosti asiansa.