266228.jpg

Tässä kokeilin Linnun ohjetta:

Pohja: (pellillinen)

2 munaa

2 keltuaista

2 dl sokeria

5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl kardemummaa

1 dl (= 100 g) sulatettua margariinia

1,5 dl piimää (tai maitoa)

Päälle:

2 valkuaista

1,5 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

6 dl pakastettuja marjoja

Pinnalle: tomusokeria

Vatkaa ensin valkuaiset kovaksi vaahdoksi niin vatkaimia ei tarvitse välillä pestä. Lisää sokeri vähitellen koko ajan vatkaten. Tämä on siis päällistä, joten jätä se sivuun odottamaan.

Vatkaa toisessa kulhossa munat, keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, rasvasula ja piimä. Sekoita taikinaa vain sen verran, että aineet tasoittuvat.

Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Mausta valkuaisvaahto vaniljasokerilla ja sekoita joukkoon jäiset marjat. Lusikoi marja-marenkiseos taikinan päälle sopivin välein ja levitä lopuksi haarukalla peittämään taikinan pinnan.

Paista piirakkaa 175 asteen lämmössä uunin alimmalla ritilätasolla n 30 minuuttia.

Leikkaa levy ennen tarjoilua neliöiksi ja siivilöi pinnalle kevyesti tomusokeria

Koska halusin tehdä ko. tortun piirakkavuokaan, pienensin pohjan annoksen puoleen. (pohjaan laitoin kyllä niiden kahden keltuaisen lisäksi vielä yhden pienen munan). Täytettä tein silti tuon koko annoksen. Marjoina käytin jäisiä vadelmia. Torttu oli todella hyvä!

Tosin se jäi keskeltä hiukan raa´aksi, mutta en kyllä tiedä, kauanko se oli uunissakaan. En huomannut yhtään katsoa kelloa, kun laitoin sen sinne. Laitoin vaan mikron kellon ajastamaan aikaa. Mutta sit lämmitin vauvalle maitoa ja unohdin koko ajastuksen => torttu oli uunissa epämääräisen ajan :)