266227.jpg

Osallistuin Kaurislapsen blogissa kilpaluun, jossa piti toivoa, minkälaisen kakun haluaisi.En tiedä mistä tämä päähäni pälkähti, mutta piti heti toteuttaa oma toiveeni :)

Suklaa-lakkakakku

Pohja:

4 munaa

1,5 dl sokeria

1 dl perunajauhoja

1 rkl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

2 rkl kaakaojauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne varoen muna-sokerivaahtoon. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista 225 asteessa noin 5-7 min.

Jaoin pellisen ensin neljään osaan. Sitten leikkasin vielä jokaisen palan reunasta pienen siivun niin, että paloista tuli neliön mallisia. Näistä paloista kokosin vielä yhden kerroksen eli kakussa oli yhteensä 5 kerrosta.

Väliin laitoin lakkahilloa, kermaa ja rouhittua maitosuklaata (yht. melkein puoli levyä).

Päälle sulatin puoli levyä Fazerin Sinistä ja sen joukkoon lisäsin vähän sulatettua voita. Tuon seoksen kaadoin kakun päälle. Reunoille kermaa.

Yhteensä käytin kermaa 2dl (kermapurkki) + Fllora vispiä (2,5dl). Jonkin verran sitä jäi eli ihan niin paljoa en viitsinyt väliin/sivuille käyttää kuitenkaan.