259306.jpg

Pohja:

Tein pohjan tasamittaperiaatteella eli ensin mittasin 4 munaa ja sit saman verran sokeria ja jauhoja. Osan (noin 2-3 rkl) vehnäjauhoista korvasin perunajauhoilla. Lisäksi noin 2 tl leivinjauhetta.

Välissä on sekahedelmiä + banaania (jälleen kerran) ja kermaa.

Koristelussa käytin värjättyä kermaa. Mustat kohdat on hopeatoffeeta.

Nyt pääsin ensimmäistä kertaa testaamaan Lildistä ostamiani uusia silikonivuokia (Aku). Ja onnistuin jopa laittamaan taikinaa juuri sopivasti vuokaan (hitusen yli puolen välin). :) Ainoa takaisku oli se, että jostain syystä kermani meni ihan lötköksi ja en vatkaamallakaan saanut siihen enää uudelleen ryhtiä => suunnittelemani hienot pursotukset jäivät pois. Mutta maistuihan se noinkin...